Vielä paketissa, mutta jo kovasti mielessä. Viikonloppuna sen kävin ostamassa ja kaikenlaista tarvikettahan tuli sitten mukaan ihan vahingossa. Kuten kaksi lamppua, joita en voi pitkään aikaan ripustaa nukketalon kattoon.

Paketit seisovat eteisen nurkassa ja odottavat parempaa aikaa, että joudan avaamaan ja tarkemmin niitä katselemaan. Maalia pitää hakea ulkopintaan ja sisäseiniin. Siitä se sitten alkaa, kokoaminen ja suunnittelu. Vähän jo tapettejakin ostin seiniin ja muutaman arkin lattiapintaa. Nyt vaan täytyy sitten tarkkaan mietiskellä huoneiden paikat, jotta tapetit tulevat oikeille kohdilleen. Ajattelin kysäistä voiko ex mies porata ja sahata muutaman sivuikkunan, kun niitä ei nukketalossa valmiina ollut. Erkkeriä tekisi mieli toiseen päätyyn. Saa sitten nähdä onko miehellä enää oikeita välineitä sellaisten näpräämiseen. Ikkunat saa onneksi valmiina kaupasta. Oikeaa lasiakin tekisi mieleni niihin pistää, mutta täytyy nyt tarkistaa kuinka lasi mahtuu aukkoihin paksuudeltaan. Jotain kirkasta lasia minulla on varastossa lasitöiden jäljiltä, mutta paksuutta en muista. Lasi on painavaa kantaa ja sitä ei mieleni tee nyt lähteä ostamaan. Onneksi sillä ei ole kiire vaan saan tehdä kaiken ihan omaan tahtiini. Kun vain malttaisin. Sormiani jo syyhyttää.

Kaksi valmista nukkeakin ostin, akan ja ukon. Niille pitää väsätä vaatteet ja hiukset ja sitten miettiä asuvatko ne nukketalossani vai ovatko vain vieraina. En tiedä onko muilla nukkekotiharrastajilla identiteettiongelmia nukeillaan. Vanhat kun elävät mielessäni ja ei oikein osaa soveltaa jatkaako niiden asettelua tähän uuteen kotiin vai ottaisiko uudet asukkaat tähän leikkiin mukaan.

Tilaongelmakin tuli. Mihin pistän nukketalon? Minkä päälle? Laiska kun olen ja keski-ikäinen niin haluan istua mukavasti tuolilla, kun sisustan ja järjestän kotiani. Täytyy varmaan käydä ostamassa pöytä nukketaloa varten ja sisustaa tätä oikeaa kotiani uudella lailla. Kaikkea se yksi nukketalo saa aikaiseksi!