Tänään on vuorossa viimeinen kotto-osuus. Kaivoin urat lamppujen johdoille ja teippasin lamput ullakkokerroksen katoon. Nyt vain odottelen tukipapereiden kuivumista, että pääsen kiinnittämään kattopaperin.

Tuo kattopaperi on ollut sitten vaikea laittaa. On ensiksikin niin ohutta ja kun pinta on kullan värinen, niin vähääkin kovemmalla hinkkaamisella väri joko haalistuu, tummuu tai paperi vain rikkoutuu. Muuten on todella kaunis pinta.

Lamput ovat jo paikoillaan katoissa ja vielä vähän tuota viimeistelytyötä tapeteille ja ullakkokerros paikoilleen niin saan tuon toisen ulkoseinän ruuvattua kohdilleen.

Portaatkin ovat kutakuinkin omilla kohdillaan, mutta ovat vielä kiinnittämättä. Mietin liimatako vai pistää vain pienellä sinitarran palalla kohdilleen. Tuossa toisessa kerroksessa on yksi väliseinistä irti ihan tarkoituksella. En laita sitä siihen lainkaan. Tein pienen muutostyön tuon tulevan salin kohdalla. Halusin siitä hiukan suuremman ja käänsin portaan toiseen kohtaan. Saa nyt nähdä miltä homma näyttää sitten valmiina.

Nyt tuo nukkekodin toinen pää nojaa kirjahyllyyn ja näyttää siltä että koko talo olisi hiukan vino. Kunhan saan tuon toisen päädyn paikoilleen niin eiköhän talokin sitten suoristu silmissä. Keittiön väliseinä on myös melko vino. Sen suoristumista ei kyllä ole takuita. Luulen että kuivattelin noita tapetteja liian kauan pystyasennossa ja tuo levy itsestään pääsi hieman taipumaan. Höllensin jo ruuvejakin millä väliseinät ovat kiinni, mutta ei sekään auttanut. Odotan paljon tuolta toiselta päätyseinältä.

Huoneiden lattioilla on sitten minulle muistutuksena kyseisten huoneiden lamppuja. Olin jo mennä aivan sekaisin mikä kuuluu mihinkin huoneeseen. Luulin hommanneenni tarpeeksi lamppuja, kun alvariinsa niitä kävin ostamassa. Vinttikerros sitten jäi ilman osto lamppua. Sinne pistin pelkän polttimon roikkumaan kattoon ja teen itse jonkinlaisen vinttiin sopivan varjostimen.

Olen melko tyytyväinen, että tähän pisteeseen olen jo päässyt tässä nukkekoti-projektissani. Paremminkin olisin voinut lattiapinnat ja tapetit laittaa, samoinkuin tuon ongelmallisen kattopaperin, mutta näillä taidoilla tuli tuollainen.

Vielä on sitten ovet ja takaseinä. Takaseinää mietin maalipinnalle, mutta vielä on aikaa miettiä sitä. Takaosaan tulee nimittäin nuo lamppujen ulostuloaukot. Näillä sormillani en ryhdy pistokkeita aukomaan, vaan olen vain ajatellut tehdä taakse pienen aukon ja tökkään pistokkeet niistä ulos. Vielä pitäisi päättää kuinka saan kaikki nuo lattia ja pöytävalot ohjatuksi "näkymättömiin".

Kiva, pääsen kohta leikkimään